Kieltämättä, jollain tasolla näin on käynyt. Olen vuoden aikana kasvanut ihmisenä valtavasti. Olen saanut, antanut, luottanut, itkenyt, pelännyt ja luopunut jostain sellaisesta mitä en osaa sanoilla kuvailla. Siitä kammottavasta tunteesta, joka on monien epäonnistumisien, hakatuksi tulemisen ja kaikkien pelkojen summa ollut liian pitkään. Tiedän kuulostavani naivilta kun sanon, että Poika totaalisesti muutti elämäni ja maailmani. Ja miten nopeasti kaikki silloin tapahtui. Mitkä kosmiset voimat ajoivat meidät yhteen sinne lepikkoon eivät merkitse minulle mitään. Huomisesta en tiedä, mutta tässä hetkessä olen niin kovin onnellinen Pojasta. Vaikkei tämän vuoden aikana ole ollut pelkkää ruusua ja pumpulihötöä, niin onneen kuuluu ne riidat ja taistelut myös.
Ja olen alkanut tässä oppimaan sen riitelyn jalon taidon. Kun enää ei joka kerta äänen kohotusta tule sitä koiraefektiä, joka sai aiemmin tekemään mitä tahansa, ettei vain tule lyöntiä. Ei tarvitse enää pelätä sitä toista. Ja se on vapauttavaa jos mikä.
Juhannus meni isoissa porukoissa. Ja se oli vallan mukava kolmipäiväinen.
Olimme mökillä joka oli täynnä ystäviä, heidän poikaystäviään ja partnereitaan. Uusia tuttavuuksiakin tuli ja totesin taas miten ihana kesä onkaan. Rakasta kesää, tätä tunnetta ja Poikaa.
Sain taas siihen särkyneeseen sisimpääni ehjiä palasia ja koen sen olevan tärkeää. Positiiviset ja myönteiset kokemukset vievät pois sitä hajalla olevaa ja epäkelpoa minua. Koen saavani voimaa ihan jo Pojan läsnäolosta. Kuitenkin niin, etten kahlitse häntä itseeni tai itseäni häneen. Saimmekin kommentteja, että näytämme onnellisilta ja meillä on varmaan "ruusunpunaista arkea". No pah! Meidän arkemme on hyvin tavallista. Ainakin itse näen sen kovin tavallisena. Meidän arkeemme kuuluu paljon kosketusta tänä päivänä. On helppo ilmaista toiselle olevansa läsnä pelkällä hipaisulla käsivarteen, olkapäähän, selkään.... mihin tahansa. Ja meillä se on sitä. Jos taas joku muu tulee koskemaan samalla tavalla, saan kylmät väreet samantien. Pojan kosketus on niin toisenlainen, tietenkin.
Ei liene yllätys, että olemme puhuneet yhteen muutosta. Vaikka olen todella, todella onnellinen tällä hetkellä, en voi olla miettimättä miten nopeasti kaikki etenee. En halua hätiköidä. Se pieni, hakattu, alistettu minä ei vielä ole valmis niin suuriin muutoksiin. Myös Pojalle olen tämän kertonut. Ja vaikka miten paljon haluaisin muuttaa yhteiseen talouteen, en koe olevani siihen vielä täysin valmis. Tarvitsen sen huutoetäisyyden ja itsekkäästi ajateltuna; oman tilan.
Vaikkei uskoisi miten lyhyt aika vuosi on, voi sen aikana tapahtua miten paljon tahansa. Koen kasvaneeni ihmisenä tänä aikana enemmän kuin viitenä vuotena sitä ennen.
Vaikka painossa ei viime aikoina ole suuria muutoksia tapahtunut, olen oppinut elämään toisella tavalla. Elämänhallintaprojekti jatkuu edelleen, en vain ole tällä hetkellä niin pettynyt itseeni ja siihen, että asiat eivät toimi sormia napsauttamalla. Onneksi eivät. Onnea ei saavuteta niin. On ensin opittava elämään itsensä kanssa.
Kesä ja rakkaus on kaunista :)
Nauttikaa kesästä täysin siemauksin, vaikkei se aina olekaan niin helppoa. Toivon kaikille vain ja ainoastaan parasta!
desing by Sanni
Kommentit